Explore
 Lists  Reviews  Images  Update feed
Categories
MoviesTV ShowsMusicBooksGamesDVDs/Blu-RayPeopleArt & DesignPlacesWeb TV & PodcastsToys & CollectiblesComic Book SeriesBeautyAnimals   View more categories »
Listal logo
Mega Man X3
Kinuyo Yamashita Blizzard Buffalo
1 month, 2 weeks ago
1 month, 2 weeks ago
The Thing (1982)
24.9 (uusintakatselu)
1 month, 2 weeks ago
Ocean Waves
23.9 Vedän sanani osittain takaisin eilisestä, Maameren tarinoiden lisäksi Aaltojen kuohu on keskinkertaisinta Ghibliä mitä olen nähnyt. Paljolti takaumien varaan nojaava nostalginen kertomus ei onnistu muodostamaan katsojan ja elokuvan roolihahmojen välille juuri mitään tunnesidettä. Elokuvan romanssi ei myöskään toimi, paljolti jo siitä syystä miten tajuttoman rasittava ja pinnallinen hahmo Rikako on. Silti se rakkaus kuitenkin pilkistää sieltä alta ennen pitkää, vaikka sitä lukioaikoina tulikin välillä läpsittyä avokämmenellä ihastusta poskeen. Takahatan Eilisen kuiskaus kuvaa paljolti samalla tavalla katkeransuloista lapsuutta ja onnistuu siinä moninkertaisesti paremmin kuin tämä. Televisioelokuvan formaattiin puettu kokeellinen kyhäelmä studion keltanokka-animaattoreilta tuskin pyrki tällä nousemaan Miyazakin tai Takahatan tasolle, vaikka yritys onkin kova. Budjettiin nähden animaatiojälki sekä musiikki ovat hyvinkin laadukkaita.
1 month, 3 weeks ago
Tales from Earthsea
Mega Man X: The Day of Sigma

1 month, 3 weeks ago
1 month, 3 weeks ago
Kookosbanaani added 1 item to Episodemeter list
Terror in Resonance
Complete Episodes: 11 Seasons: 1
1 month, 4 weeks ago
BlacKkKlansman
13.9
2 months ago
Kookosbanaani added 1 item to Pelit 2018 list
Mega Man X Legacy Collection 1+2 - Standard Edition
22.9 Loistavaa miten Capcom on päättänyt julkaista uudelleen vanhojen sarjojen pelejä uusille konsolisukupolville. Tällä kertaa vuorossa Mega Man X -sarja, joka on alkuperäistä sarjaa toiminnallisempi ja juoneltaan synkempi. Molemmat kokoelmat antoivat myös minulle hyvän mahdollisuuden arvioida koko sarjaa retrospektiivisesti yhtenä kokonaisuutena. Ensimmäinen kokoelma sisältää sarjan klassisimmat osat X1-X4. X1 on edelleen SNES-kirjaston kärkikaartia ja rautainen klassikko. Jo alkumetreillä peli kannustaa pelaajaa tutkimaan jokaisen kiven ja kannon, sillä salaisuuksia löytämällä X kehittyy entistäkin vahvemmaksi. Dr. Lightin X:lle antamat upgradet ovat varsinkin näistä parhaimpia. Soundtrack on täynnä muistettavia rock-sävelmiä ja kenttäsuunnittelu on puhdasta kultaa. X saattaa alussa olla aavistuksen liian alikehittynyt, mutta onneksi pelissä annetaan kuitenkin ensimmäisessä kentässä vinkkiä siitä, että salaisuuksia kannattaa ja pitää etsiä. X2 on samaa mitä ensimmäinen osa, mutta enemmän ja muutamalla side questilla varustettuna. Mitään maata mullistavaa ei tässä osassa kuitenkaan ole, vaikka keräiltävää onkin aavistuksen enemmän. Ensimmäisestä osasta tuttu slide on tässä oletusarvoisesti jo Vanilla-X:llä, mikä on ehkä ainut "oikea" parannus ensimmäiseen osaan nähden, kun ei tarvitse aloittaa liian alikehittyneenä. Soundtrack on parempilaatuinen kuin ensimmäinen, mutta valitettavasti itse sävelmät eivät ole yhtä muistettavia mitä ensimmäisessä osassa. SNES-trilogian päättävä X3 lisää keräiltävien salaisuuksien määrää entisestään ja on ehkä kunnianhimoisin osa tähänastisista, mutta valitettavasti tämä osa kärsii myös virheellisestä kenttä- ja pomosuunnittelusta. Samoja kenttiä pitää kaluta uudestaan ja uudestaan ja tietyt upgradet on piilotettu liki absurdeihin paikkoihin. Viholliset ottavat lisäksi liikaa osumaa. Ensimmäistä kertaa voi pelata myös Zerolla, mutta liian rajoitetusti. Soundtrack sisältää industrial metal -vaikutteisia sävelmiä, jotka saavat toiminnan sykkimään suonissa, mutta varsinaisten instrumenttien käppäisyys ja huonolaatuisuus käy korvien päälle. Ihan ok peli muuten, mutta ensimmäinen keskinkertainen X. X4, sarjan ensitaipaleet ykkös-Pleikalla, on mielestäni sarjan paras osa. Juoni on synkempi, kenttäsuunnittelu on hiottu äärimmilleen, visuaalinen estetiikka on tyyliteltyä ja ensimmäistä kertaa voit (oikeasti) pelata Zerolla, jolla on paitsi tälle ominainen pelattavuus, myös oma tarinansa. Siinä missä X:llä pelaaminen on pitkälti ampumista, Zero luottaa pelkkään valosapeliinsa, eli hänellä pitää päästä vihollisien lähelle. Zero ei myöskään saa kaadetuilta maverickeilta näiden aseita, vaan oppii uusia tekniikoita ja ei aina välttämättä mitään tietylle maverickille heikkoa taitoa. Tästä syystä Zerolla pelaaminen on tietyllä tavalla strategisempaa kuin X:llä ja pitkälti oikeiden kombojen käyttämistä. Jenkkiversion kehno ääninäyttely on niin huonoa, että se on hauskaa. Ensimmäinen Legacy Collection on erinomainen kokoelma sarjan nostalgisimpia ja perinteiseen megis-formaattiin nojaavia pelejä, mutta samaa ei voi sanoa toisesta kokoelmasta, joka sisältää fifty-fifty toimivia pelejä ja loput on joko keskinkertaisia, ellei peräti hirveitä. X5:ta pidin joskus PSX-trilogian parhaimpana, mutta suhtautuminen on muuttunut huonompaan. Pidän edelleen sitä hyvänä pelinä, mutta kärsii joistain suunnitteluvirheistä. Alia-navigaattori keskeyttää nopeatempoisten kenttien toimintaa vähän väliä turhanpäiväisellä dialogillaan, Parts-systeemi on sekava ja välianimaatiot köyhempiä. X:llä on tällä kertaa useita armor upgradeja, mikä on loistavaa, mutta keräiltävien salaisuuksien haaliminen on vieläkin työläämpää mitä X3:ssa. Myöskin pelin reaaliaikaisuuteen nojaava systeemi on pahasti viallinen, sillä aikalaskurista huolimatta se on RNG-paskaa. Alunperin tämän oli tarkoitus olla sarjan viimeinen osa ja sen näkee juonen klimaattisuudesta. Kieltämättä tähän olisi ollut hyvä lopettaa. Pidän vioista huolimatta tästä pelistä: soundtrack on edelleen rautaa ja kenttäsuunnittelu toimii, minkä lisäksi sarjan viimeisenä osana tämä viehättää myös juonellisesti. Tämä vain tekee paljolti samaa mitä X4, mutta köyhemmin. Legacy collection heivaa myös alkuperäisestä jenkkiversiosta tunnetut Guns n Roses -nimet päin vesilintua, vaikka Duff McWhalen elää edelleen keskuudessamme. X6 kaivoi X-sarjan haudastaan ja päätti antaa tekohengitystä. Itse peli on nopeasti kasaan hutkittu ja kärsii muutenkin keskeneräisestä jenkkilokalisaatiosta. Sarjan vaikein peli sisältää haastetta sekä hyvässä että pahassa. Kenttäsuunnittelu on epäreilun epätasapainoinen ja bossit ovat niin rikkinäisiä, että niistä voi suurimman osan brute forceta sekunneissa ketoon. X:n armor upgradet ovat edelleen innovatiivisia, mutta valitettavasti myös niiden kerääminen on pakollista läpipääsyn kannalta. Viimeinen linnake on nimittäin sarjan vittumaisin lukuisine rotkoineen ja piikkeineen. Pelin soundtrack on ehkä sarjan parhain ensimmäisen ohella ja sisältää monia rokkaavia remixejä sarjan aikaisemmista osista, joita vastapainottamassa on myös monta tiivistunnelmaista biisiä. Hauskaa tämän pelin kanssa kyllä oli, vaikkakin välillä turhautuminen kenttäsuunnitteluun nosti vitutuskäyrän maksimiin. Surkea jenkkikäännös tarjoaa myös monet naurut. Mega Man X7, voi vittu mikä peli. X6 on pahimmillaan turhauttava ja parhaimmillaan keskinkertainen, mutta tämä on alusta loppuun niin huono että huono ja kertakaikkisen tylsä ja aneeminen yritys tuoda X-sarja PS2-sukupolvelle 3D:nä. Automaattitähtäys vie kaiken ilon toiminnasta ja liikkuminen on tönkköä ja hidasta. Vihollisista ei ole mitään haastetta, sillä ne voi kiertää kokonaan. Kahdesta edellisestä osasta tutut reploidit ovat myös tulleet takaisin, mutta tällä kertaa ne kuolevat kaikesta. Tsemppiä vain upgradejen keräilyyn. X:llä et edes pääse pelaamaan tässä kuin vasta aikaisintaan puolivälissä peliä. Sen sijaan pelaat rasittavan äänen omaavalla Axlilla, jonka pelattavuus on kuin X:llä, mutta pahasti vesitettynä. Axlin kyky kopioida reploidien DNA:t toimii paperilla, mutta ei käytännössä, sillä viholliset ottavat liikaa osumaa. Keräiltävät upgradet ovat kaikki lähes näkyvillä ja aseet on suunniteltu 2D mielessä, eli eivät toimi 3D-ympäristössä. Ääninäyttely on järkyttävän huonoa: X4 oli aikansa tuote audiopuolella, mutta X7 on täynnä rasittavaa huutamista ja ruikutusta. Onneksi tässä voi vaihtaa japsiaudioon valikosta, eli ilmeisesti pelin äänipuolesta vastaavat tiesivät jo kehitysvaiheessa että mitäpähän tuli tehtyä. Jollain masokistisella tavalla nautin tämän pelaamisesta ja perfektionistina keräsin tästäkin kaikki saavutukset, jotta pelin lopettaminen tuntuisi palkitsevammalta. Ja ainoana hyvänä asiana mainittakoon, että tässä voi ottaa kaksi hahmoa mukaan kentälle, joita voi vaihtaa lennossa. Ei huonoin pelaamani peli, mutta niin täynnä pikkuvikoja oleva entry sarjassa, joka ansaitsee paljon parempaa. X8 näyttää miten tehdä oikeasti hyvä moderni X-peli. 2.5D ei eliminoi tähtäämisen ja ampumisen iloa ollenkaan. Axlilla pelaaminen on tällä kertaa täysin hänelle uniikkia sarjatulimättöä ja hänellä voi myös ampua kaikkiin eri ilmansuuntiin. Myöskin ääninäyttely on ensimmäistä kertaa uskottavaa koko X-sarjassa. X:llä voi ensimmäistä kertaa kustomoida osia eri armoreista ja navigaattoreita on tällä kertaa kolme hyvin tasapainotettua yhden turhanpäiväisen sijaan. Kuudennesta ja varsinkin seitsemännestä osasta tuttu juonen ennalta-arvattavuus sekä kertakaikkisen väsynyt fiilis loistaa tässä poissaolollaan. Juoni ei ole edelleenkään mitään kirjallisuuspalkinnon arvoista, mutta lopussa odottaa sarjan perinteet päälaelleen kääntävä twisti. Tästä tuli sitten se sarjan "oikea" lopetus vaikkakin kaanon on jo kuudennesta pelistä alkaen ollut erittäin sekava ja kaiken logiikan vastainen. Ja tähän oli kyllä hyvä paikka lopettaa. Kokoelmien mukana tuleva X Challenge -mode on lievä pettymys, mutta erittäin innovatiivinen. Jäin kaipaamaan alkuperäisen sarjan kokoelmien mukana tulleita remixejä tutuista kentistä sekä boss rush -modea, vaikka kieltämättä kahta maverickia vastaan taisteleminen samaan aikaan sopii paremmin X-sarjan henkeen. Vaikeusasteeltaan epäreilu kokonaisuus sisältää joitain hyvinkin tasapainotettuja matseja, mutta myös kourallisen bullet hell -helvettejä, joka on yhtä spritejen sekamelskaa. Helpoimmalla vaikeusasteella on liki mahdotonta kuolla, kun taas jo Normal aiheuttaa keskivertopelaajalle harmaita hiuksia. Jotain armoa olisi voinut kyllä antaa ja säästää pahimmat koukut vaikeimpaan vaikeusasteeseen. Kaikkea mahdollista potentiaalia ei myöskään hyödynnetä, sillä tietyt bossit toistuvat kentästä toiseen ja joitain ei ole ollenkaan mukana. Eroavaisuudet molempien kokoelmien haastemodeissa ovat yhtä hiuksenhienot kuin Pokémon-peleissä, eli sopasta löytyy vain muutama eksklusiivinen taistelu. Tällä saralla Capcom olisi voinut laittaa lisää yritystä peliin. Alkuperäisen sarjan Legacy Collectioneiden tapaan myös näissäkin on galleria täynnä konseptitaidetta, soundtrackeja ja jopa trailereita sekä Mega Man Maverick Hunter X:stä tuttu 20-minuuttinen esiosa The Day of Sigma, joka kertoo Sigman syntytarinan. Pakko nostaa hattua Capcomille, sillä vaikka itse pelien laatu vaihtelee rajusti molempien kokoelmien välillä, niin ne ovat saaneet riittävästi ansaitsemaansa huomiota. Muutokset ovat minimaalisia ja esimerkiksi PS2-pelien päivitettyjä HD-grafiikoita lukuunottamatta pelikokemus pysyy lähes yhtä autenttisena kuin alkuperäisillä alustoilla. Save statet on heivattu tällä kertaa kokonaan pois, mikä ei itseäni haitannut, ovathan nämä pelit reilusti helpompia mitä kivenkovat alkuperäiset NES:llä. Varsinkin pleikka-Megisten kohdalla elämillä ei ole mitään merkitystä, sillä continuella pääsee suoraan edelliseen checkpointiin. Save statet korvaava Rookie Hunter Mode on varteenotettava vaihtoehto keltanokille, jotka haluavat juosta pelit läpi ilman mitään haastetta, mutta tämä eliminoi myös kokonaan tietyt achievementit.
2 months ago
The Boy and the Beast
9.9
2 months ago
Kookosbanaani added 3 items to their collection
2 months ago
Teenage Mutant Ninja Turtles (1990)
8.9 (uusintakatselu)
2 months ago
2 months, 1 week ago
Paprika
7.9 (uusintakatselu)
2 months, 1 week ago
Bone Tomahawk (2015)
6.9 (uusintakatselu)
2 months, 1 week ago
Princess Mononoke (1997)
5.9 (uusintakatselu) Lomallakin voi olla tylsää. Kuten nyt, kun ainoa mitä tekemisen puutteessa keksin, oli katsoa uudestaan Ghiblejä vuosien takaa. Mononokea pidän edelleen Miyazakin upeimpana työnä, josta moni muu länsimainen animaatio voisi ottaa mallia. Teollistuneen yhteiskunnan ja luonnon välinen kaksintaistelu ei ole koskaan ollut kaunista katseltavaa ja Miyazaki taitaa tässä hyvin inhimillisen lähestymistavan: elokuvassa ei ole yhtään mustavalkoista hyvää tai pahaa, kaivoskaupungin asukkaat ovat hekin vain ihmisiä, joilla on filantrooppinen näkemys heitä ympäröiviin resursseihin. Metsän eläimet suhtautuvat yhtä vihamielisesti vastapuoleen ja puolustavat hekin vain omaa agendaansa. Kauniisti animoitu elokuva, jossa riittää seikkailua ja toimintaa tasapainottamaan sodanvastaista sanomaa.
2 months, 1 week ago
Big Hero 6 (2014)
4.9 Poikkeuksellinen tapaus jo pelkästään siksi, että kyseessä on Disneyn ensimmäinen Marvel-filmatisointi. Kuten olen jo aikaisemminkin todennut, alkuperäismateriaali ei ole ennestään tuttu. Tällä ei kuitenkaan ollut loppujen lopuksi mitään merkitystä, sillä käsikirjoitusta on muokattu ja ahdettu väkisin tuttuun ja turvalliseen Disney-muottiin, mikä on nähty jo lukemattomia kertoja. Ei huono elokuva silti, vaikka vetääkin rutiininomaisesti kaikki kuluneet Disney-troopit puhki. Parhaimmillaan elokuva on kuvatessaan Hiron ja Baymaxin ystävyyttä, mutta supersankarielokuvana tämä on erittäin keskinkertainen ja unohdettava.
2 months, 1 week ago
Kookosbanaani added 2 items to their collection
Duel (1971)

9/10


2 months, 1 week ago
Duel (1971)
2.9 (uusintakatselu) Yksi niistä harvoista elokuvista, joita ei tarvitse nähdä kuin kerran ja ne muistaa koko loppuelämänsä. Hyvin hitchcockmainen jännäri, jossa väännetään arkisesta asiasta kauhua. Road rage kun on edelleen näin useamman vuosikymmenen jälkeen pelottavan yleinen ilmiö. Simppeli, mutta nerokas trilleri, joka rakentuu pienten kauhuniksien ympärille, mutta onnistuu pitämään ne raikkaana täysin uudessa ympäristössä. Mitään greenscreen-tehosteita tässä ei ole, vaan alusta loppuun aitoa stunttia. Itseäkin kuumottaa välillä, kun tulee rekka perseeseen kiinni maantiellä. Spielbergin ylivoimaisesti aliarvostetuin teos ja ehtaa top 5 -tavaraa. Tämä olisi ansainnut ihan kunnon ensi-illan elokuvateattereissa, mikä lieneekin syynä vähäiseen huomioon.
2 months, 1 week ago
Inferno                                  (1980)
29.8
2 months, 2 weeks ago
Howl
29.8 (uusintakatselu)
2 months, 2 weeks ago
The Wind Rises
28.8 (uusintakatselu)
2 months, 2 weeks ago
2 months, 2 weeks ago
Kookosbanaani added 17 items to their collection
Blade Runner 2048: Nowhere to Run

have watched

4/10

Blade Runner 2036: Nexus Dawn                                  (2017)

have watched

4/10

Blade Runner: Black Out 2022

have watched

6/10

Pölynimurikauppiaat                                  (1993)

have watched

7/10

Trading Places                                  (1983)

have watched

6/10


2 months, 2 weeks ago
Blade Runner 2048: Nowhere to Run
Blade Runner 2036: Nexus Dawn                                  (2017)
Blade Runner: Black Out 2022

2 months, 2 weeks ago
Kookosbanaani added 5 items to their collection
Ocean Waves

have watched

4/10

Terror in Resonance

have watched

6/10

The Boy and the Beast

have watched

8/10


2 months, 2 weeks ago
Samurai Cop                                  (1991)
26.8 "Are you foosh...Fujiyama? Matt Hannon on äijä! Käppäinen toimintaelokuva, joka on siltikin viihdyttävämpi kuin yksikään Tappava ase ja täynnä asennetta. Tunnusbiisi on kuin suoraan jostain vanhasta Mega Drive -videopelistä ja jopa Defender-arcadepeli tekee nopean cameon. Kaikki on toteutettu niin amatöörimäisesti, ettei voi kuin nauraa. Hannon pällistelee häpeilemättä naismaisessa peruukissa sekä miesstringeissä ja pokaa seksistisesti hameväkeä, joista kaikki on poikkeuksetta joko Hannonin kanssa vällyjen välissä tai keittiössä. Hannonin näyttelemä samuraipoliisi osaa myös ilmeisen sujuvaa japania. Dale Cummings on paras kärttyisin poliisipäällikkö fiktiossa, joka vain haluaa ison mailan pois perseestään. Nopeutettu kaksintaistelu katanoilla (Huom! japanilaisilla miekoilla) hehtaarileuka Robert Z'Darin kanssa kruunaa koko paketin. Toimintaelokuvien The Room ja aivan yhtä viihdyttävä.
2 months, 2 weeks ago